KKO:2010:23: Oliko kuljettaja auton pysäköimisellä sitoutunut taulujen tarkoittamaan sopimukseen?

Tapauksessa oli kysymys siitä, että auto oli pysäköity yksityiselle alueelle, johon oli asetettu opastetauluja, joiden mukaan pysäköinti oli sallittu merkityille paikoille pysäköintiluvan saaneille. A kiisti valvontamaksun suoritusvelvollisuuden syntymisen yksityisen pysäköinninvalvojan opastetaulun ohittamisen sillä perusteella, että yksityisellä pysäköinninvalvojalla ei ollut oikeudellista perustetta määrätä tai kerätä valvontamaksua. Lisäksi A:n mukaan mitään sopimusta valvontamaksun määräämisestä ja keräämisestä ei olut syntynyt yksityisen pysäköinninvalvojan ja yksityiselle alueelle pysäköivän välille.

Yksityinen pysäköinninvalvonta perustuu sopimukseen. Syntyyko sopimus sen perusteella, että autoilija pysäköi auton alueelle, johon yksityinen pysäköinninvalvoja on asettanut ehdot? Todistustaakka sopimuksen syntymisestä on maksua vaativalla taholla, eli tässä tapauksessa yksityisellä pysäköinninvalvontayrityksellä. Se, joka vetoaa sopimukseen, täytyy osoittaa, että sopimus on syntynyt. Julkisessa pysäköinninvalvonnassa tällaista ei tarvitse osoittaa, koska kysymys ei ole sopimussuhteesta, vaan pysäköintivirhemaksu perustuu lain perusteella siihen, kuka on auton omistaja tai haltija.

Korkein oikeus katsoi, että ajoneuvon kuljettaja on tullut tietoiseksi siitä, että kysymyksessä oli yksityinen alue, jolla pysäköinti oli kielletty ja että kiellon vastaiseen pysäköintiin liittyi 40 euron suuruinen valvontamaksu. Siten kuljettaja, joka oli kiellon vastaisesti pysäköinyt ajoneuvon tällaiselle alueelle, oli velvollinen suorittamaan valvontamaksun. Tosin korkeimman oikeuden kaksi jäsentä olivat eri mieltä ja katsoivat, ettei sopimus synny sillä perusteella, että A oli pysäköinyt auton ehtojen vastaisesti kiinteistöyhtiön piha-alueelle.

Lue ratkaisu KKO:2010:23

KKO:2020:75: Kiinteistökaupan esisopimuksen pakottavan muotomääräyksen ohittaminen ja lainvastainen sovinto?

Tapauksessa oli kysymys siitä, tuliko käräjäoikeuden ottaa kiinteistökaupan esisopimuksen muotovirhe viran puolesta huomioon sekä jättää vahvistamatta sopimus, jossa ei noudatettu kiinteistökaupan esisopimusta. Käräjäoikeudessa oli ollut irtaimen kaupan purkamista koskeva riita-asia. Asiassa oli pidetty sovitteluistunto, jolloin asianosaiset A ja B olivat sopivat asian ja pyysivät käräjäoikeutta vahvistamaan sovinnon. Myöhemmin A oli ylimääräisessä muutoksenhakuhakemuksessaan vaatinut, että käräjäoikeuden sovinnon vahvistamista koskeva ratkaisu puretaan sillä perusteella, että käräjäoikeus oli vahvistanut muotovaatimuksen vastaisen esisopimuksen kiinteistön kaupasta, jolloin käräjäoikeuden ratkaisu perustuu ilmeisesti väärän lain soveltamiseen.

Millä perustein lainvoiman saaneen tuomion saa purkaa? Lainvoiman saanut tuomio voidaan riita-asiassa purkaa, jos tuomio perustuu ilmeisesti väärän lain soveltamiseen. Tuomioistuinsovittelussa saavutetun sovinnon vahvistaminen on lainkäyttöratkaisu, johon voidaan hakea myös muutosta. Korkeimman oikeuden mukaan purkuperusteet soveltuvat vain rajoitetusti sovinnon vahvistamista koskeviin ratkaisuihin. On kuitenkin huomioitava, ettei tuomioistuin saa vahvistaa sovintoa, jos se on lain vastainen tai selvästi kohtuuton taikka jos se loukkaa sivullisen oikeutta. Kuten yllä todettiinkin, tässä korkeimman oikeuden ratkaisussa vedottiin lain vastaisuuteen, sillä A:n mukaan sovinnon kohteena olevaa esisopimusta ei oltu tehty, koska se ei täyttänyt kiinteistökaupan esisopimuksen muotomääräyksiä.

Korkein oikeus katsoi, että kiinteistön kaupan ja sen esisopimuksen muotovirhe on otettava viran puolesta huomioon. Tämän takia käräjäoikeuden vahvistamaa sovintoa, joka ei täytä kiinteistön kaupan esisopimuksen pakottavaa muotomääräystä, on pidettävä lain vastaisena, sillä käräjäoikeuden olisi tullut ottaa tämä lainvastaisuus viran puolesta huomioon. Vielä korkein oikeus totesi, että käräjäoikeuden sovinnon vahvistamista koskeva ratkaisu oli perustunut ilmeisesti väärän lain soveltamiseen, jolloin käräjäoikeuden vahvistama sovinto oli purettava kokonaisuudessaan.

 

Katso ratkaisu KKO:2020:75

KKO:2006:71: Oliko yhtiön ja valtion välillä syntynyt sopimus sekä oliko valtio velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon?

Tapauksessa oli kysymys siitä, oliko valtion ja yhtiön välille syntynyt sopimus, jonka rikkomisen perusteella valtiolle olisi syntynyt velvollisuus vaaditun korvauksen suorittamiseen. Yhtiön kanne liittyi sopimusrikkomukseen sekä vahingonkorvaukseen: yhtiön mukaan valtio oli rikkonut osapuolten välistä sopimusta sekä aiheuttanut yhtiölle vahinkoa. Valtio vastusti kannetta sillä perusteella, ettei valtion ja yhtiön välillä ollut sopimusta.

Vahingonkorvaus voi perustua joko sopimuksen ulkoiseen tai sopimusperusteiseen vastuuseen. Sopimusperusteisella vastuulla tarkoitetaan sopimuskumppanille aiheutettujen vahinkojen korvaamista. Sopimusperusteiseen liittyvä vahingonkorvaus liittyy nimenomaisesti sopimuksen sisältöön ja se on pääsääntöisesti vain sopimuksen osapuolilla, kun taas sopimuksen ulkoinen vastuu ei ole rajattu tiettyyn vahinkopiiriin.

Yhtiö katsoi, että yhtiön ja valtion välillä oli sopimus Iijoen vesistön säännöstelystä ja voimatalousrakentamisesta. Kysymys oli yhtiön yhteistoimintasopimuksesta, jossa osapuolet olivat sitoutuneet toteuttamaan yhteishanketta, mutta valtio katsoi, ettei se ollut tehnyt sopimusta joen lisärakentamisesta. Kuten todettiin, yhtiö katsoi, että valtio oli rikkonut sen ja yhtiön välillä solmittua yksityisoikeudellista sopimusta. Tätä yhtiö perusteli muun muassa sillä perusteella, että valtio ryhtyi hallitsemaan hanketta, joka tulisi estämään sopimuksen jäljellä olevan osan toteuttamisen lopullisesti ja täydellisesti.

Käräjäoikeus hylkäsi yhtiön korvausvaatimukset sillä perusteella, ettei yhtiön ja valtin välillä ollut syntynyt sopimusta, jolloin vahvistuvaatimuksen kohdetta ei ollut eikä valtio ole voinut syyllistyä sopimusrikkomukseen. Koska valtion ja yhtiön välillä ei ollut sopimusta, ei valtio voinut joutua myöskään korvaamaan väitettyä vahinkoa. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ja katsoi myös ratkaisussaan, ettei osapuolten välillä ollut syntynyt sopimusta.

Tässä asiassa korkein oikeus totesi, ettei valtion ja yhtiön välillä ollut sopimusta, jonka rikkomisen perusteella valtiolle olisi syntynyt velvollisuus vaaditun korvauksen suorittamiseen. Korkein oikeus punnitsi ratkaisussaan, oliko valtio vahingonkorvauslain tai yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden nojalla velvollinen suorittamaan yhtiölle vahingonkorvausta. Korkein oikeus päätyi siihen lopputulokseen, ettei valtiolla ollut korvausvelvollisuutta myöskään vahingonkorvauslain tai vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden nojalla.

Lue ratkaisu KKO:2006:71

KKO:2011:77: Saako sopimussuhteen jatkuminen uutena määräaikaisena sopimuksena perustua kuluttajan passiivisuuteen?

Tapauksessa oli kysymys siitä, oliko sopimusehto kohtuuton asiassa, jossa teleoperaattori oli käyttänyt kuluttajien kanssa matkapuhelinliittymistä tekemissään sopimuksissa ehtoa, jonka mukaan sopimus jatkui määräajan kuluttua umpeen uuden määräaikaisen sopimuskauden, jollei kuluttaja irtisanonut sopimusta ennen kuluvan sopimuskauden päättymistä.

Kuluttaja-asiamiehen mukaan sopimuksen jatkuminen uutena määräaikaisena sopimuksena ei voinut perustua kuluttajan passiivisuuteen, koska vaarana oli sopimuksen jatkuminen epähuomiossa kuluttajan tarkoituksen vastaisesti. Kyseinen sopimusehto oli kuluttaja-asiamiehen mukaan epäselvä ja harhaanjohtava. Myös markkinaoikeuden mukaan sopimusehdot olivat kohtuuttomia epäselvän ja harhaanjohtavan sopimusrakenteen vuoksi.

Markkinaoikeuden mukaan sopimusehdon kohtuullisuutta arvioitaessa on huomioitava sopimusten vaikutusten kokonaisarviointi. Lisäksi tässä tapauksessa Korkein oikeus katsoi, että sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioitaessa on lain esitöiden (HE 8/1977 vp s. 34 – 37) mukaan otettava huomioon sopimuksen tai sopimusehdon kokonaisvaikutukset sekä asianomaisen alan erityispiirteet.

Lisäksi korkein oikeus totesi, että eduskunta on muutoksenhakemuksen ollessa vireillä korkeimmassa oikeudessa hyväksynyt hallituksen esityksen viestintämarkkinalain muuttamiseksi (HE 238/2010 vp). Lain 25.5.2011 voimaan tulleen 70 a §:n 3 momentin (363/2011) mukaan teleyritys ei saa jatkaa määräaikaista viestintäpalvelusopimusta uudella määräaikaisella sopimuksella ilman kuluttajan kanssa tehtyä uutta kirjallista sopimusta.

Lue ratkaisu KKO:2011:77