KKO:2010:23: Oliko kuljettaja auton pysäköimisellä sitoutunut taulujen tarkoittamaan sopimukseen?

Tapauksessa oli kysymys siitä, että auto oli pysäköity yksityiselle alueelle, johon oli asetettu opastetauluja, joiden mukaan pysäköinti oli sallittu merkityille paikoille pysäköintiluvan saaneille. A kiisti valvontamaksun suoritusvelvollisuuden syntymisen yksityisen pysäköinninvalvojan opastetaulun ohittamisen sillä perusteella, että yksityisellä pysäköinninvalvojalla ei ollut oikeudellista perustetta määrätä tai kerätä valvontamaksua. Lisäksi A:n mukaan mitään sopimusta valvontamaksun määräämisestä ja keräämisestä ei olut syntynyt yksityisen pysäköinninvalvojan ja yksityiselle alueelle pysäköivän välille.

Yksityinen pysäköinninvalvonta perustuu sopimukseen. Syntyyko sopimus sen perusteella, että autoilija pysäköi auton alueelle, johon yksityinen pysäköinninvalvoja on asettanut ehdot? Todistustaakka sopimuksen syntymisestä on maksua vaativalla taholla, eli tässä tapauksessa yksityisellä pysäköinninvalvontayrityksellä. Se, joka vetoaa sopimukseen, täytyy osoittaa, että sopimus on syntynyt. Julkisessa pysäköinninvalvonnassa tällaista ei tarvitse osoittaa, koska kysymys ei ole sopimussuhteesta, vaan pysäköintivirhemaksu perustuu lain perusteella siihen, kuka on auton omistaja tai haltija.

Korkein oikeus katsoi, että ajoneuvon kuljettaja on tullut tietoiseksi siitä, että kysymyksessä oli yksityinen alue, jolla pysäköinti oli kielletty ja että kiellon vastaiseen pysäköintiin liittyi 40 euron suuruinen valvontamaksu. Siten kuljettaja, joka oli kiellon vastaisesti pysäköinyt ajoneuvon tällaiselle alueelle, oli velvollinen suorittamaan valvontamaksun. Tosin korkeimman oikeuden kaksi jäsentä olivat eri mieltä ja katsoivat, ettei sopimus synny sillä perusteella, että A oli pysäköinyt auton ehtojen vastaisesti kiinteistöyhtiön piha-alueelle.

Lue ratkaisu KKO:2010:23

KKO:2006:71: Oliko yhtiön ja valtion välillä syntynyt sopimus sekä oliko valtio velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon?

Tapauksessa oli kysymys siitä, oliko valtion ja yhtiön välille syntynyt sopimus, jonka rikkomisen perusteella valtiolle olisi syntynyt velvollisuus vaaditun korvauksen suorittamiseen. Yhtiön kanne liittyi sopimusrikkomukseen sekä vahingonkorvaukseen: yhtiön mukaan valtio oli rikkonut osapuolten välistä sopimusta sekä aiheuttanut yhtiölle vahinkoa. Valtio vastusti kannetta sillä perusteella, ettei valtion ja yhtiön välillä ollut sopimusta.

Vahingonkorvaus voi perustua joko sopimuksen ulkoiseen tai sopimusperusteiseen vastuuseen. Sopimusperusteisella vastuulla tarkoitetaan sopimuskumppanille aiheutettujen vahinkojen korvaamista. Sopimusperusteiseen liittyvä vahingonkorvaus liittyy nimenomaisesti sopimuksen sisältöön ja se on pääsääntöisesti vain sopimuksen osapuolilla, kun taas sopimuksen ulkoinen vastuu ei ole rajattu tiettyyn vahinkopiiriin.

Yhtiö katsoi, että yhtiön ja valtion välillä oli sopimus Iijoen vesistön säännöstelystä ja voimatalousrakentamisesta. Kysymys oli yhtiön yhteistoimintasopimuksesta, jossa osapuolet olivat sitoutuneet toteuttamaan yhteishanketta, mutta valtio katsoi, ettei se ollut tehnyt sopimusta joen lisärakentamisesta. Kuten todettiin, yhtiö katsoi, että valtio oli rikkonut sen ja yhtiön välillä solmittua yksityisoikeudellista sopimusta. Tätä yhtiö perusteli muun muassa sillä perusteella, että valtio ryhtyi hallitsemaan hanketta, joka tulisi estämään sopimuksen jäljellä olevan osan toteuttamisen lopullisesti ja täydellisesti.

Käräjäoikeus hylkäsi yhtiön korvausvaatimukset sillä perusteella, ettei yhtiön ja valtin välillä ollut syntynyt sopimusta, jolloin vahvistuvaatimuksen kohdetta ei ollut eikä valtio ole voinut syyllistyä sopimusrikkomukseen. Koska valtion ja yhtiön välillä ei ollut sopimusta, ei valtio voinut joutua myöskään korvaamaan väitettyä vahinkoa. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ja katsoi myös ratkaisussaan, ettei osapuolten välillä ollut syntynyt sopimusta.

Tässä asiassa korkein oikeus totesi, ettei valtion ja yhtiön välillä ollut sopimusta, jonka rikkomisen perusteella valtiolle olisi syntynyt velvollisuus vaaditun korvauksen suorittamiseen. Korkein oikeus punnitsi ratkaisussaan, oliko valtio vahingonkorvauslain tai yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden nojalla velvollinen suorittamaan yhtiölle vahingonkorvausta. Korkein oikeus päätyi siihen lopputulokseen, ettei valtiolla ollut korvausvelvollisuutta myöskään vahingonkorvauslain tai vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden nojalla.

Lue ratkaisu KKO:2006:71