KKO:2003:48: Kysymys oli kaupan pätevyydestä tapauksessa, jossa iäkäs ja sairaalloinen vaimo myi miehelleen omistamansa osuuden heidän asuntonaan käyttämänsä huoneiston hallintaan oikeuttavista osakkeista

KKO:2003:48

Diaarinumero: S2001/313
Esittelypäivä: 19.5.2003
Antopäivä: 26.5.2003
Taltio: 1202

Iäkäs ja sairaalloinen vaimo myi miehelleen omistamansa osuuden heidän asuntonaan käyttämänsä huoneiston hallintaan oikeuttavista osakkeista. Kysymys kaupan pätevyydestä.

OikTL 31 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Asian taustaa

Aviopuolisot A ja B omistivat asuntonaan käyttämänsä Asunto Oy X:n osakkeet siten, että vaimo A omisti niistä 61 prosenttia ja mies B 39 prosenttia. A myi 23.1.1997 omistamansa osuuden osakkeista B:lle 200 000 markalla. Kauppahinta kuitattiin kauppakirjassa maksetuksi. Kauppahintaa ei suoritettu A:lle kaupantekotilaisuudessa eikä myöskään hänen tileilleen pankkiin. Huoneiston arvo oli kaupantekohetkellä ainakin 700000 markkaa. Molemmat puolisot kuolivat tammikuussa 1998.

Kanne Helsingin käräjäoikeudessa

A:n tytär C lausui B:n kuolinpesän osakkaita D, E ja F vastaan ajamassaan kanteessa, että A ei ollut tiedostanut 23.1.1997 tehdyn kaupan merkitystä. A ei ollut kaupantekotilaisuudessa lukenut kauppakirjaa eikä sitä ollut hänelle myöskään luettu.

A, joka oli syntynyt 8.1.1919, oli vuonna 1993 kärsinyt aivoinfarktin ja oli 8.3.1996 – 2.12.1997 välisenä aikana ollut useana eri jaksona hoidettavana sairaalassa.

A:lla ei ollut ollut minkäänlaista taloudellista tarvetta tai muutakaan perustetta kaupan tekemiseen. Luovutustoimi oli osa B:n toimia A:n omaisuuden siirtämiseksi hänen haltuunsa korvauksetta. B oli asunto-osakkeiden kaupalla ja vuonna 1994 tehdyllä kesämökkikaupalla siirtänyt lähes kaiken A:n varallisuuden itselleen. Luovutusten syynä olivat olleet A:n terveydentilan heikkeneminen ja siitä johtuva ymmärtämättömyys sekä B:n hallitseva asema perheessä. B oli, käyttäen hyväkseen hallitsevaa asemaansa ja siitä johtuvaa A:n riippuvuutta hänestä sekä tämän ymmärtämättömyyttä ja heikentynyttä terveydentilaa, tehnyt asunto-osakkeiden luovutusjärjestelyn, jossa kauppahintaa ei ollut maksettu.

Edellä sanotuilla perusteilla C on vaatinut, että käräjäoikeus vahvistaa, ettei A:n ja B:n välillä 23.1.1997 Asunto Oy X:n osakkeista nro:t nnn-nnn tehty A:n omistamaa osuutta 61/100 koskeva kauppa varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (oikeustoimilaki) 31 ja 33 §:n nojalla sido A:ta, ja että B:n kuolinpesä velvoitetaan suorittamaan A:n kuolinpesälle 549 000 markkaa ja tuottokorkoa 457 500 markalle 1.3.1998 alkaen 2.1.1999 saakka sekä 2.2.1999 lukien viivästyskorkoa.

Vastaus

B:n kuolinpesän osakkaat vaativat kanteen hylkäämistä.

Käräjäoikeuden tuomio 3.11.1999

Kysymyksessä oli pitkään avioliitossa olleiden puolisoiden välinen oikeustoimi. Aviopuolisoiden läheisen suhteen vuoksi oikeustoimen tekemiseen olivat voineet vaikuttaa sellaiset syyt, joista ulkopuolisilla ei voinut olla mitään käsitystä. Oli todennäköistä, että puolisot olivat keskustelleet kaupasta aikaisemmin, eikä kauppakirjaa ollut sen vuoksi käyty läpi kaupantekotilaisuudessa. Vaikka B oli ollut avioliitossa hallitseva osapuoli, ei voitu varmuudella tehdä sellaista johtopäätöstä, että kauppa ei ollut vastannut A:n tahtoa.

A:sta esitetyn lääketieteellisen selvityksen ja kaupantekotilanteesta kertoneen todistajan kertoman perusteella ei voitu päätellä, että A:n ymmärryskyky kaupantekohetkellä 23.1.1997 olisi ollut alentunut. Tätä käsitystä tukivat myös kahden muun todistajan kertomukset.

Huoneisto-osuudelle ei ollut juurikaan ulkopuolista kysyntää, joten tällaisen osuuden käypänä arvona ei voitu pitää vastaavaa prosenttiosuutta koko huoneiston arvosta. Tämän vuoksi ja kun kauppahinta oli ollut kaupan osapuolten vapaasti sovittavissa, kauppakirjaan merkitystä kauppahinnasta ei voitu tehdä kannetta tukevia johtopäätöksiä.

Kauppahinnan tosiasiallinen suorittamistapa oli jäänyt epäselväksi. Koska koko kauppahinta oli kauppakirjassa kuitattu maksetuksi kauppakirjan allekirjoituksella, kauppahinta oli katsottava suoritetun.

C ei ollut näyttänyt, että oikeustoimilain 31 §:n mukainen kiskomisen tunnusmerkistö olisi kaupan yhteydessä täyttynyt tai että kauppa olisi tehty oikeustoimilain 33 §:ssä tarkoitetuissa olosuhteissa.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Merja Lahti.

Helsingin hovioikeuden tuomio 16.1.2001

Hovioikeus, jonne C valitti, lausui, että C:n hovioikeudelle toimittamassa 16.3.2000 allekirjoitetussa lääkärintodistuksessa oli mainittu, ettei lausunnon antaneen lääkärin käytettävissä olleiden asiakirjojen sekä lääkärin ja A:n henkilökohtaisten tapaamisten perusteella ollut ollut luotettavasti arvioitavissa, oliko A ollut kysymyksessä olevan kauppakirjan allekirjoittamisajankohtana 23.1.1997 oikeustoimikelpoinen. Hovioikeus katsoi, ettei lääkärintodistuksesta ilmennyt seikkoja, joiden perusteella asiaa olisi aihetta arvioida toisin kuin käräjäoikeus oli tehnyt.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Olavi Iirola, Hellevi Niemelä ja Tapani Koskimäki (eri mieltä). Esittelijä Eija Multimäki.

Eri mieltä oleva määräaikainen hovioikeudenneuvos Koskimäki katsoi, että hovioikeudessa olisi toimitettava suullinen käsittely. Velvollisena ratkaisemaan asian välittömästi Koskimäki esittämillään perusteilla katsoi näytetyksi, että B oli käyttäen hyväkseen A:n hänestä riippuvaista asemaa saanut A:n allekirjoittamaan kauppakirjan, jolla A:n osuus kyseisistä asunto-osakkeista oli myyty B:lle. B:n ei ollut näytetty suorittaneen kaupasta mitään vastiketta. Kaupalla oli loukattu A:n etua eikä kauppa siten sitonut A:n oikeudenomistajia.

Koskimäki kumosi käräjäoikeuden tuomion ja velvoitti B:n kuolinpesän osakkaat D:n, E:n ja F:n yhteisvastuullisesti suorittamaan A:n kuolinpesän osakkaalle C:lle 457 500 markkaa viivästyskorkoineen 2.2.1999 lukien. Sanotulle 457 500 markalle oli lisäksi maksettava korkolain 3 §:ssä säädettyä viitekorkoa vastaava 3 prosentin tuottokorko 1.3.1998 ja 2.1.1999 väliseltä ajalta.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

C:lle myönnettiin valituslupa.

C vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja että Korkein oikeus vahvistaa, ettei A:n ja B:n välillä 23.1.1997 Asunto Oy X:n osakkeista nro:t nnn-nnn tehty A:n omistamaa osuutta 61/100 koskeva kauppa oikeustoimilain 31 ja 33 §:n nojalla sido A:ta ja että B:n kuolinpesän osakkaat D, E ja F velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan C:lle A:n omistusosuutta vastaavat 457 500 markkaa ja tälle määrälle tuottokorkoa 1.3.1998 lukien 2.1.1999 saakka ja 2.2.1999 lukien viivästyskorkoa. C vaati, että Korkeimmassa oikeudessa toimitetaan suullinen käsittely.

B:n kuolinpesän osakkaat D, E ja F antoivat heiltä pyydetyn vastauksen.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti 17.5.2002 asiassa suullisen käsittelyn.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Taustaa

Aviopuolisot A, joka oli syntynyt vuonna 1919, ja B, joka oli syntynyt vuonna 1925, ovat kumpikin kuolleet tammikuussa 1998. Puolisot ovat omistaneet Helsingissä asuntonaan käyttämänsä asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavat Asunto Oy Läntinen X:n osakkeet numerot nnn – nnn. A on omistanut osakkeista 61 prosenttia ja B 39 prosenttia.

A:lla ja B:llä ei ollut yhteisiä rintaperillisiä eikä heillä ollut avio-oikeutta toistensa omistamaan omaisuuteen. A:lla on ensimmäisestä avioliitostaan tytär C, tämän jutun kantaja, jonka hyväksi hän oli 8.5.1981 tehnyt testamentin. B oli puolestaan 30.10.1988 tekemässään testamentissa määrännyt lähes kaiken omaisuutensa veljiensä pojille, jotka hänen kuolinpesänsä osakkaina ovat vastaajina tässä asiassa.

A on 23.1.1997 päivätyn kauppakirjan mukaan myynyt B:lle omistamansa osuuden osakkeista 200 000 markan kauppahinnalla. C on kanteessaan katsonut, ettei tämä kauppa ole oikeustoimilain 31 ja 33 §:n säännökset huomioon ottaen pätevä eikä luovutus ole näin ollen sitonut A:ta.

Todistelu

Korkeimmassa oikeudessa on todistelutarkoituksessa kuultu C:tä, joka on kertonut äitinsä A:n viimeisinä elinvuosinaan olleen alistunut ja pelokas. A ei ollut enää kyennyt puuttumaan asioiden hoitoon, vaan hänen oli täytynyt totella ja myötäillä B:tä. B:llä oli ollut alkoholiongelma. Päihtyneenä hän oli ollut väkivaltainen A:ta kohtaan, joka oli useamman kerran hakeutunut sairaalaan tultuaan miehensä pahoinpitelemäksi. B ei ollut 11.11.1996 jälkeen päästänyt C:tä puolisoiden asuntoon eikä ollut myöskään suostunut siihen, että A olisi keskustellut C:n kanssa puhelimessa. Vuonna 1993, A:n sairastumisen jälkeen, B oli C:n mukaan ilmoittanut, ettei tämä tulisi koskaan perimään äidiltään mitään. B:n kuoleman jälkeen A oli kertonut C:lle olevansa tyytyväinen, kun oli ”jaksanut taistella niin, että oli asunto”.

A:n G on todistajana Korkeimmassa oikeudessa kertonut sisarensa olleen hyvin arka ja alistuvainen mieheensä nähden. A oli mielentilaltaan muuttunut vuonna 1993 tapahtuneen halvaantumisen jälkeen. Hän oli tullut itkuiseksi. B oli juovuksissa ollessaan ollut hyvin väkivaltainen. Hän oli vuonna 1995 kieltänyt G:tä käymästä puolisoiden asunnossa, eikä G ollut tämän jälkeen saanut puhelimitsekaan yhteyttä sisareensa. A oli kertonut G:lle tehneensä sellaiset paperit, että A:n kuoleman jälkeen C saa kaiken, minkä tämä omistaa.

Korkeimmassa oikeudessa todistajana kuultu A:n toinen sisar H on hänkin kertonut, että hänen sisarensa A oli alistunut miehensä tahtoon voimatta tuoda esiin omia mielipiteitään. H:lle A oli sanonut, että hänen täytyi noudattaa miehensä tahtoa. Hän oli sairastumisensa jälkeen ollut päivittäisissäkin askareissa miehensä avun varassa. B:n käytös oli todistajan mielestä muuttunut tammi- tai helmikuussa 1997. Tämän jälkeen B ei ollut antanut H:n käydä tapaamassa A:ta eikä sallinut hänen keskustella sisarensa kanssa edes puhelimessa. A oli ollut sekoileva, masentunut ja muistinsa menettänyt.

I, joka oli ollut puolisoiden perheystävä, on todistajana Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että B oli ollut parisuhteessa määräävä osapuoli. A oli miehensä käyttäytymisen takia joutunut jopa poistumaan kotoa silloin kun tämän alkoholinkulutus oli ollut runsasta. A oli pelännyt miestään. Halvaannuttuaan A oli ollut vielä enemmän miehensä vallassa. B oli ollut voimakastahtoinen ja vaimonsa halvaannuttua muuttunut entistä määräilevämmäksi. A ei halvaannuttuaan ollut henkisestikään entisellään, vaan hänen henkinen kuntonsa oli heikentynyt. Vuosina 1996 ja 1997 I oli joutunut toistamaan A:lle sanottavansa monta kertaa, jotta tämä olisi sen ymmärtänyt. Ero aikaisempaan oli ollut suuri. Kun A:n ainoa turva sairastumisensa jälkeen oli ollut hänen miehensä, hän oli yrittänyt olla entistä enemmän tälle mieliksi. A:n halvaannuttua B oli hoitanut kaikki perheen asiat.

Näytön arviointi

a) Osakekaupasta suoritettu vastike

Kauppakirjaan merkitty kauppahinta on ollut 200 000 markkaa. Todistajana käräjäoikeudessa kuultu kiinteistönvälittäjä on arvioinut asunto-osakkeiden kaupanteon aikaiseksi käyväksi arvoksi 780 000 markkaa. Sittemmin osakkeet oli 30.4.1999 myyty 900 000 markalla. A:n omistaman osakeosuuden kaupanteon aikaisena arvona voidaan siten pitää ainakin kanteessa mainittua määrää eli 457 000 markkaa. Kauppakirjan mukainen kauppahinta on näin ollen ollut kaupan kohteen käypää arvoa selvästi alhaisempi.

Kauppakirjan mukaan kauppahinta kuitattiin maksetuksi kauppakirjan allekirjoituksella. C:n mukaan kauppahintaa ei tästä huolimatta ollut lainkaan maksettu A:lle. Todistajana käräjäoikeudessa kuultu J, joka oli ollut kaupantekotilaisuudessa läsnä, on kertonut, ettei kauppahintaa ollut ainakaan silloin maksettu. Esitetyn selvityksen mukaan kauppahintaa ei myöskään ollut suoritettu A:n käytössä olleille pankkitileille. A:n perukirjasta taas ilmenee, että kuollessaan hänellä on ollut avioehtosopimuksen liitteessä mainitun irtaimen omaisuuden ja puolisoiden yhdessä hankkiman kesämökkikiinteistön lisäksi vain vähäinen määrä käteistä rahaa ja pankkitalletuksia 15 384 markkaa.

A:n liikkumiskyky on kaupantekohetkellä ja sen jälkeenkin ollut heikko eikä hän ole ilman miehensä apua pystynyt hoitamaan asioita. Tämän vuoksi ei ole uskottavaa, että A olisi voinut ennen kuolemaansa vain yhdessä vuodessa käyttää koko kauppahinnan kulutukseen tai muuhun sellaiseen tarkoitukseen, josta ei olisi jäänyt tositteita tai muita jälkiä. Mikään ei myöskään viittaa siihen, että A olisi jo ennen kaupantekoa saanut mieheltään kauppahintaa vastaavan vastikkeen tai että kauppahintaa olisi ollut tarkoitus myöhemminkään maksaa. Esitetyn näytön valossa on siten päädyttävä siihen, että luovutustoimi on kauppakirjan saamasta sisällöstä poiketen ollut vastikkeeton.

b) Luovutuksen tarkoitus

A:lla ei ole näytetty olleen taloudellista tai muutakaan tarvetta osakekaupan tekemiseen kauppakirjassa mainituilla ehdoilla, saati omaisuutensa vastikkeettomaan luovuttamiseen. Esitetyn näytön perusteella ei ole myöskään uskottavaa, että A olisi luovutustoimen avulla halunnut estää omaisuutensa siirtymisen perintönä ainoalle tyttärelleen, jonka hyväksi hän oli tehnyt testamentin.

Sitä vastoin C:n ja todistajien kertomukset viittaavat vahvasti siihen, että osakeosuuden luovutus on tapahtunut pelkästään B:n tavoitteiden toteuttamiseksi.

c) A:n tahdonmuodostus

Oikeudenkäyntiaineistosta ilmenee, että A:ta on jo vuodesta 1968 lähtien vaivannut masennus, jolle on ollut ominaista yleinen haluttomuus ja saamattomuus. Sairastuttuaan aivoinfarktiin vuonna 1993 hän ei ole enää itse kyennyt hoitamaan jokapäiväisiä asioitaan ilman miehensä apua. Asiassa esitetty näyttö tukee sitä käsitystä, että A on ollut voimakastahtoiseen ja ajoittain väkivaltaiseenkin mieheensä nähden alistetussa asemassa ja kokenut itsensä tämän tahdosta riippuvaiseksi. Todistajankertomukset viittaavat siihen, että B on myös pyrkinyt eristämään vaimonsa tämän sukulaisista, mikä on entisestään lisännyt A:n riippuvuutta miehestään.

On jäänyt luotettavasti näyttämättä, ettei A olisi ymmärtänyt kanteessa tarkoitetun luovutustoimen merkitystä tai että hän muulla perusteella olisi luovutuksen tapahtuessa ollut vailla oikeustoimikelpoisuutta. Hänen sairaudestaan ja elämäntilanteestaan on kuitenkin johtunut, että hänen kykynsä itsenäiseen tahdonmuodostukseen on kaupanteon aikaan ollut huomattavasti alentunut. Näin ollen on todennäköistä, että osakekaupasta ja sen ehdoista on tosiasiallisesti päättänyt B ja että A on sairautensa ja eristäytyneisyytensä johdosta sekä B:stä riippuvaisena siihen suostunut.

Johtopäätös

Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että B on puheena olevan luovutustoimen yhteydessä käyttänyt hyväkseen A:n hänestä riippuvaista asemaa ja siten saanut A:n vastikkeettomasti luovuttamaan hänelle osuutensa puolisoiden yhdessä omistamista asunto-osakkeista. Luovutustoimella on loukattu A:n etua. Sen vuoksi 23.1.1997 allekirjoitettu kauppakirja on oikeustoimilain 31 §:n nojalla luovutustoimena pätemätön eikä se näin ollen sido A:n oikeudenomistajaa.

B:n kuolinpesä on sittemmin myynyt kyseessä olevat asunto-osakkeet, eikä osuus osakkeisiin siten ole palautettavissa C:lle A:n ainoana oikeudenomistajana. B:n kuolinpesän osakkaiden D:n, E:n ja F:n on siksi yhteisvastuullisesti korvattava C:lle kuolinpesän varoista A:n osuuden arvo. Kun asunto-osakkeiden osuuden luovutus on alusta alkaen ollut pätemätön, korvattavana arvona on perusteltua pitää osuuden kaupanteon aikaista arvoa. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella tällaiseksi arvoksi voidaan katsoa edellä mainittua 457 500 markkaa vastaavat 76 945,98 euroa. Kun A:n ei ole näytetty osaksikaan vastaanottaneen vastiketta osuudestaan osakkeisiin, ei C:llä ole mitään palauttamisvelvollisuutta.

Tuottokorkoa koskeva vaatimus

C on vaatinut vastaajien velvoittamista suorittamaan hänelle tuottokorkoa siltä ajalta, kun kysymyksessä oleva omaisuus oli kuolinpesän hallinnassa eli asunto-osakkeiden myyntiin saakka. Laissa ei ole erikseen säädetty tuottokoron suorittamisesta nyt puheena olevassa tilanteessa, jossa osakkeita koskeva kauppa julistetaan pätemättömäksi ja ostajan kuolinpesä velvoitetaan kaupan kohteen edelleen luovutuksen vuoksi korvaamaan sen arvo. Kanne ei tältä osin perustu korkolain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuun rahavelkaan. Kuolinpesän käytössä ei puheena olevana aikana ole ollut toiselle kuuluvia rahavaroja, eikä asunto-osakkeiden hallinnasta kuolinpesälle mahdollisesti koitunutta taloudellista hyötyä voida määrätä korvattavaksi tuottokoron muodossa. Tuottokorkovaatimus on siten perusteeton. C:llä on kuitenkin oikeus saada 457 500 markkaa vastaavan 76 945,98 euron määrälle viivästyskorkoa Korkeimmassa oikeudessa vaaditusta, haastepäivää myöhäisemmästä ajankohdasta 1.5.1999 lukien.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan.

D, E ja F velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan C:lle B:n kuolinpesän varoista 76 945,98 euroa, jolle määrälle on 1.5.1999 lukien suoritettava vuotuista viivästyskorkoa 1.5.1999 – 30.6.2002 väliseltä ajalta laskettuna korkolain 4 §:n 3 momentin (997/1998) mukaan ja 1.7.2002 lukien korkolain 4 §:n 1 momentin (340/2002) mukaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Kari Raulos, Lauri Lehtimaja, Gustav Bygglin ja Juha Häyhä. Esittelijä Anna-Liisa Hyvärinen.