KKO:2014:9: Vakuutussopimuksen tulkinta asiassa, jossa kysymys oli siitä, oliko vahingon tapahtuessa autot omistaneella maahantuojalla, jonka hyväksi vakuutus myös oli ollut voimassa, oikeus saada vakuutuskorvaus?

Diaarinumero: S2011/548
Antopäivä: 5.3.2014
Taltio: 480

Vakuutusyhtiön ja autojen jälleenmyyjän D:n välisen autoliikekaskovakuutussopimuksen mukaan D:n hallinnassa olevia ajoneuvoja koskenut vakuutus oli voimassa, kun vakuutuksen kohteena olevat ajoneuvot olivat ilmoitetussa vakuutuspaikassa. D:n hallinnassa olleet maahantuodut autot olivat vahingoittuneet satamassa olevalla varastointialueella, jota ei ollut merkitty vakuutuskirjaan vakuutuspaikaksi ja jota D ei ollut ilmoittanut vakuutusyhtiölle uudeksi vakuutuspaikaksi. Kysymys siitä, oliko vahingon tapahtuessa autot omistaneella maahantuojalla, jonka hyväksi vakuutus myös oli ollut voimassa, oikeus saada vakuutuskorvaus. (Ään.)

VakuutussopimusL 26 §
VakuutussopimusL 65 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 26.3.2010

Riidattomat seikat

Oy F oli tuonut maahan 27 henkilöautoa, jotka se oli myynyt omistuksenpidätysehdoin D Oy:lle. Autot olivat vahingoittuneet 8. – 9.1.2005 Turussa satama-alueella, kun viemärivesi oli tulvinut autojen säilytyspaikalle.

Jälleenmyyntisopimuksen mukaan ajoneuvoihin liittyvä tappion ja vahingon vaara siirtyi jälleenmyyjälle toimituksen tapahtuessa ja Oy F oli velvollinen toimittamaan ajoneuvot satamassa Turun vapaavarastoalueelle. Autot oli siirretty D Oy:n vuokraamalle alueelle. Vahingoittuneet autot oli palautettu Oy F:lle, joka oli esittänyt D Oy:lle autoista 228 094 euron määräisen maksuvaatimuksen.

D Oy:llä oli ollut vahingon tapahtuessa voimassa P Vakuutus Oy:ssä autoliikekaskovakuutus. Vakuutuksen erityisehtojen 3. kohdan mukaan vakuutuksen kohteena olivat muun muassa vakuutuksenottajan omistuksessa tai pysyvässä hallinnassa olevat myyntivarastossa olevat ajoneuvot ja 4.1 kohdan mukaan vakuutus oli voimassa, kun vakuutuksen kohde oli säilytettävänä tai siirrettävänä ilmoitetussa vakuutuspaikassa. Oy F oli vakuutuksen perusteella hakenut vahingosta korvausta vakuutusyhtiöltä.

Vakuutusyhtiö oli 11.8.2005 päättänyt, ettei korvausta suoritettu autoliikekaskovakuutuksen perusteella, koska vahingoittuneet autot eivät olleet kuuluneet vahingon tapahtumahetkellä vakuutuksenottajan myyntivarastoon, vaan autot olivat olleet Turun satamassa maahantuojan Oy F:n vapaakauppavarastossa. Vakuutusyhtiö oli edelleen katsonut, että Turun satamaa ei ollut ilmoitettu vakuutuspaikaksi, joten vakuutus ei ollut ollut voimassa, vaikka autojen omistusoikeus olisikin siirtynyt D Oy:lle.

Kanne

Oy F vaati käräjäoikeudessa, että P Vakuutus Oy velvoitetaan suorittamaan Oy F:lle omistajana ja vakuutuksen edunsaajana autoliikekaskovakuutukseen perustuvaa vakuutuskorvausta 228 094 euroa viivästyskorkoineen 30.7.2005 lukien ja että joka tapauksessa vakuutussopimuksen 4.1 kohdan vakuutuspaikan ilmoittamista koskeva ehto oli kohtuuttomana jätettävä ottamatta huomioon.

Vakuutusyhtiö oli velvollinen maksamaan vaaditun korvauksen D Oy:n kanssa solmimansa autoliikekaskovakuutuksen ehtojen perusteella. Autot olivat olleet vakuutuksen kohteena, ja vakuutus oli ollut voimassa vahinkohetkellä.

Ajoneuvot oli luovutettu D Oy:n myyntivarastoon ennen vahinkotapahtuman sattumista. Ne eivät olleet olleet satamavarastossa vaan myyntivarastossa, eikä varastoalue ollut poikennut vakuutusriskin kannalta muista D Oy:n varastoalueista. Kysymyksessä ei ollut ollut kuljetusriski. Vakuutuspaikka ei ollut olennainen tai ratkaiseva osa vakuutusta vakuutuksenantajan kannalta, eikä vakuutusyhtiö ollut tarkastanut ilmoitettuja vakuutuspaikkoja.

Vastaus

P Vakuutus Oy vaati kanteen hylkäämistä. Autot eivät olleet olleet vakuutuksen kohteena. Kaskovakuutus kattoi tyypillisesti liikenneriskejä, ei kuljetusriskejä.

Vakuutusehtojen mukaan sekä vakuutuksen kohdetta (3. kohta) että vakuutuksen voimassaoloa (4. kohta) koskevien ehtojen oli täytyttävä. Vakuutuksen kohteena olevalta autolta edellytettiin, että se oli myyntivarastossa. Mainittu edellytys ei ollut täyttynyt.

Autoliikekaskovakuutukseen sovellettiin sen omien ehtojen lisäksi vakuutusyhtiön autovakuutusehtoja. Vakuutuksen ei voitu ajatella kattavan tyypillisesti kauppatavaran kuljetukseen liittyviä riskejä, vaan normaaleja liikenneriskejä lisättynä niillä erikseen mainituilla riskeillä, jotka tyypillisesti liittyivät autojen jälleenmyyntiliikkeen toimintaan. Autojen kastuminen satamavarastossa ei ollut tyypillinen liikenneriski eikä tyypillisesti autojen jälleenmyyntiin liittyvä riski.

Vakuutusehtojen kohdan 4.1 ensimmäinen ehto ei täyttynyt, koska autot eivät olleet olleet ilmoitetussa vakuutuspaikassa. Edellytys oli objektiivinen eikä sen soveltaminen vaatinut vakuutuksenottajan tahallisuutta tai tuottamusta.

Vakuutuspaikkaa oli käytetty osana vakuutuksen kohteen määrittelyä. Kyse ei ollut rajoitusehdosta vaan sopimuksen kohteen määrittelystä. Vakuutuspaikkamerkinnällä oli ollut merkitystä. Osana kuljetusketjua olevaa satamavarastoa ei olisi vakuutettu autoliikekaskolla, koska vakuutettava riski poikkesi luonteeltaan autoliikekaskolla vakuutetuista riskeistä. Ainakin pääasiassa vapaavaraston luonteinen satamavarasto oli osana kuljetusketjua eri asemassa kuin jälleenmyyjien pihavarastot ja muu jälleenmyyjien toimintapiiri. Vakuutuksesta ei ollut pyritty kattamaan maahantuojan asemaa, vaan jälleenmyyjän tavanomaiset ja vakuuttamiskelpoiset riskit.

Vakuutuspaikkojen yksilöintiä koskeva ehtomääräys ei ollut epäselvä. Vakuutusyhtiöllä oli täysi intressi tietää vakuutuksen kohteen sijaintipaikka. Vahinkovakuutuksessa tuotteet olivat rajattuja eivätkä ne kattaneet kaikkia vahinkotapauksia.

Tuomion perustelut

Autoliikekaskovakuutus oli niin sanottu vahinkovakuutus, johon sovellettiin vakuutussopimuslain 1 luvun 1 §:n mukaan vakuutussopimuslakia. Vakuutuksenantajan korvausvelvollisuus perustui vakuutuksenantajan ja vakuutuksenottajan väliseen sopimukseen.

Oy F oli D Oy:n kanssa tekemiensä sopimusten nojalla luovuttanut maahantuomansa autot Turun satamassa D Oy:n hallintaan ja vaaranvastuulle. Kun Oy F oli luovuttanut autot D Oy:lle ilman jatkokuljetusvelvollisuutta, autot olivat olleet sovitussa määränpäässä. Ne eivät siten olleet kuuluneet enää maahantuojan ottaman kuljetusvakuutuksen piiriin eikä kysymyksessä ollut ollut kuljetusketjuun liittyvä vahinko. Turun satamassa sattunut vahinko oli siten voinut olla autoliikekaskovakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma.

Käräjäoikeus katsoi, että D Oy:n hallitsemassa varastossa Turun satamassa olleet autot olivat kuuluneet D Oy:n myyntivarastoon ja olivat siten olleet vakuutuksen kohteena.

Asiassa oli riidatonta, että vakuutuskirjaan Turun satamaa ei ollut merkitty vakuutuspaikaksi. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että D Oy olisi ilmoittanut vakuutusyhtiölle Turun sataman vakuutuspaikaksi tai että vakuutusyhtiö olisi ollut muutoinkaan tietoinen tai että sen olisi pitänyt tietää autojen säilyttämisestä satamassa.

Käräjäoikeus katsoi, että lähtökohtaisesti vakuutuksen kattamien vakuutuspaikkojen lisääntyminen lisäsi vahingon todennäköisyyttä. Kun meren vieressä oleva satama-alue oli ajoneuvoihin kohdistuvien riskien vuoksi varastointialueena varsin erityyppinen kuin tyypilliset autoliikkeiden varastointipaikat, käräjäoikeus piti uskottavana P Vakuutus Oy:n väitettä, ettei se olisi myöntänyt autoliikekaskovakuutusta satamassa varastoiduille autoille. D Oy:n ilmoittamatta jättämä uusi vakuutuspaikka oli ollut olennainen vahingonvaaraa lisäävä muutos, josta olisi tullut vakuutusehtojen mukaan ilmoittaa vakuutusyhtiölle.

Vakuutussopimuslain 62 §:n mukaan vakuutussopimukseen oli vakuutuksenottajan lisäksi oikeutettu vetoamaan myös sopimussuhteen ulkopuolinen taho, kuten vakuutetun omaisuuden omistaja. Sopimussuhteen ulkopuolinen saattoi saada jopa varsinaista sopimuskumppania paremman aseman, koska vakuutussopimuslain 65 §:n mukaan vakuutuksenantajan oikeutta vedota kolmatta kohtaan vaaran lisääntymistä koskevaan laiminlyöntiin oli rajoitettu. Vakuutuksenantaja voi vahinkovakuutuksessa korvauksen alentamiseksi tai epäämiseksi vedota tällaisiin seikkoihin vain, jos asianomainen vakuutettu ennen vakuutustapahtumaa tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää vakuutuksenottajan tai toisen vakuutetun menettelystä.

Kun asiassa ei ollut väitetty, että Oy F olisi ennen vakuutustapahtumaa tiennyt tai sen olisi pitänyt tietää vakuutuksenottajan menettelystä, Oy F:llä oli vakuutetun omaisuuden omistajana oikeus saada vaatimansa korvaus vahingostaan riippumatta D Oy:n laiminlyönnistä.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeus velvoitti P Vakuutus Oy:n maksamaan Oy F:lle autoliikekaskovakuutukseen perustuvaa vakuutuskorvausta 228 094 euroa korkoineen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Terhi Mattila.

Helsingin hovioikeuden tuomio 20.5.2011

P Vakuutus Oy valitti hovioikeuteen ja vaati, että Oy F:n kanne hylätään.

Hovioikeus katsoi vakuutusyhtiön perustaneen muutosvaatimuksensa siihen, että vakuutus ei ollut voimassa ja siten myöskään Oy F ei voinut olla oikeutettu korvaukseen.

Hovioikeus totesi, että asiassa oli riidatonta, että D Oy:llä oli ollut voimassa autoliikekaskovakuutus vakuutusyhtiössä, mutta Turun satamaa ei ollut ilmoitettu vakuutuspaikaksi. Tästä johtuen sinänsä voimassa oleva vakuutussopimus ei ollut kattanut puheena olevia vahingoittuneita autoja. Se, mitä käräjäoikeuden tuomiossa oli todettu vakuutuksen voimassaolosta, oli tarkoittanut vakuutuksen kattavuutta vakuutusyhtiön ja D Oy:n välisessä sopimussuhteessa. Vahingoittuneet autot olivat olleet vakuutuksen kohteena ja, mikäli ne olisivat vakuutustapahtuman sattuessa olleet säilytettävänä vakuutuspaikaksi ilmoitetussa paikassa, vakuutus olisi ulottunut myös niihin. Se, että voimassa oleva vakuutus ei ollut kattanut Turun satamassa olleita autoja, oli johtunut D Oy:n tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä, josta Oy F ei ollut ennen vakuutustapahtumaa tiennyt eikä sen olisi pitänytkään tietää. Näin ollen Oy F:llä oli oikeus vedota vakuutussopimukseen ja saada korvaus vahingostaan.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Monika Kuhlefelt, Erkki Koivula ja Jarmo Kilpelä. Esittelijä Päivi Rousti.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin. P Vakuutus Oy vaati valituksessaan, että Korkein oikeus kumoaa käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot ja vapauttaa yhtiön velvollisuudesta suorittaa korvauksia Oy F:lle.

Oy F vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Oy F oli tuonut maahan 27 henkilöautoa, jotka se oli myynyt omistuksenpidätysehdoin jälleenmyyjälle D Oy:lle. Yhtiöiden välisen sopimuksen mukaan vaaranvastuu myytyjen autojen osalta oli siirtynyt D Oy:lle, jolla oli ollut myös velvollisuus vakuuttaa autot. Autoja oli säilytetty D Oy:n vuokraamalla alueella Turun sataman vapaavarastossa. Autot olivat vahingoittuneet 8. – 9.1.2005, kun viemärivesi oli meriveden noustua tulvinut satama-alueella sijainneelle autojen säilytyspaikalle.

2. Vahingon tapahtuessa D Oy:llä on ollut autoliikekaskovakuutus P Vakuutus Oy:ssä. Vakuutussopimuksen erityisehtojen 3. kohdan mukaan vakuutuksen kohteena ovat olleet muun muassa ”vakuutuksenottajan omistuksessa tai pysyvässä hallinnassa olevat myyntivarastossa olevat ajoneuvot”. Erityisehtojen 4.1 kohdan mukaan vakuutus on ollut voimassa, kun vakuutuksen kohde on ollut ”säilytettävänä tai siirrettävänä ilmoitetussa vakuutuspaikassa” tai ”säilytettävänä, siirrettävänä tai kuljetettavana muualla kuin vakuutuspaikassa korjauksen, huollon, myyntikunnostuksen tai esittelyn edellyttämän ajan sekä enintään 7 vuorokautta kestävän koeajon ajan”.

3. D Oy ja Oy F ovat yhdessä vireille panemallaan kanteella vaatineet vakuutuskorvausta P Vakuutus Oy:ltä. P Vakuutus Oy on kiistänyt kanteen muun muassa sillä perusteella, etteivät autot olleet olleet vakuutuksen piirissä, koska niitä ei ollut säilytetty vakuutussopimuksen mukaisesti ilmoitetussa ja vakuutuskirjaan merkityssä D Oy:n myyntivarastossa.

4. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, ettei vakuutussopimus ollut kattanut vahingoittuneita autoja, koska Turun satamaa ei ollut ilmoitettu vakuutussopimuksen erityisehtojen 4.1 kohdan mukaisesti vakuutuspaikaksi, eivätkä autot olleet olleet muussakaan ehdossa tarkoitetussa paikassa. Käräjäoikeus on edelleen katsonut, ettei D Oy ollut ilmoittanut vakuutusehtojen mukaisesti Turun satamaa uudeksi vakuutuspaikaksi, vaikka kysymys oli ollut ehdoissa tarkoitetusta olennaisesta vahingonvaaraa lisäävästä muutoksesta. Tämän vuoksi käräjäoikeus on hylännyt D Oy:n kanteen. Käräjäoikeuden tuomio on jäänyt tältä osin lainvoimaiseksi. Alemmat oikeudet ovat sitä vastoin hyväksyneet Oy F:n kanteen, koska D Oy:n autoliikekaskovakuutus oli ollut voimassa myös autojen omistajan Oy F:n hyväksi ja koska vakuutussopimuslain 26 §:ssä oli rajoitettu vakuutuksenantajan oikeutta vedota omistajaa kohtaan vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuuden laiminlyöntiin. Se seikka, ettei voimassa ollut vakuutus ollut kattanut Turun satamassa olleita autoja, oli johtunut D Oy:n tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä, josta Oy F ei ollut ennen vahinkotapahtumaa tiennyt eikä sen olisi pitänytkään tietää. Näin ollen Oy F:llä oli oikeus vedota vakuutussopimukseen ja saada sen sekä vakuutussopimuslain nojalla korvaus vahingostaan.

5. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko Oy F:llä autojen omistajana oikeus saada vakuutuskorvaus autojen vaurioitumisesta johtuneesta vahingosta kyseisen autoliikekaskovakuutuksen perusteella. Arvioitavana on tällöin ensinnäkin Oy F:n asema vakuutettuna ja toiseksi se seikka, mitkä ajoneuvot ovat kuuluneet vakuutuksen piiriin.

Oy F:n asema vakuutettuna

6. Oy F ei ole ollut mainitun autoliikekaskovakuutussopimuksen osapuoli, vaan sen oikeus vakuutuskorvaukseen perustuu vakuutussopimuslain 62 §:ään, jonka mukaan omaisuutta koskeva vakuutus on voimassa myös omistajan hyväksi. Omistajalla on vakuutettuna itsenäinen oikeus vaatia vakuutuksen nojalla suoritusta vakuutuksenantajalta. Korkein oikeus toteaa, ettei D Oy:n osalta lainvoimaisella käräjäoikeuden tuomiolla ja siinä esitetyillä perusteluilla ole oikeudellista vaikutusta arvioitaessa sitä, onko Oy F:llä oikeus saada vakuutuskorvaus.

7. Lähtökohtaisesti vakuutus on samansisältöisenä voimassa sekä vakuutuksenottajaan että omistajaan nähden. Vakuutuksen sisältö, kuten sen piirin kuuluva omaisuus, määräytyy vakuutussopimuksen ehtojen ja niiden tulkinnan ja viime kädessä myös niiden kohtuullisuutta koskevan arvioinnin perusteella. Vakuutetun omaisuuden omistajaa suojataan kuitenkin vakuutussopimuslain 65 §:n nojalla sellaisilta sovitun vakuutusturvan heikennyksiltä, jotka johtuvat siitä, että vakuutuksenottaja tai toinen vakuutettu on laiminlyönyt laissa säädetyn tiedonantovelvollisuutensa. Vakuutussopimuslain 26 §:ssä tarkemmin säädetyillä edellytyksillä vakuutuskorvausta voidaan nimittäin alentaa tai se voidaan evätä, jos vakuutuksenottaja ei ole ilmoittanut vakuutuskauden aikana tapahtuneesta olennaisesta vahingonvaaran lisääntymisestä, vaikka vakuutusehdoissa on määrätty tällaisesta ilmoittamisvelvollisuudesta. Vakuutuksenantaja ei kuitenkaan voi vedota vakuutuksenottajan laiminlyöntiin esineen omistajaa kohtaan paitsi, jos omistaja ennen vakuutustapahtumaa tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää vakuutuksenottajan menettelystä. Vilpittömässä mielessä toiminut omistaja on siis oikeutettu saamaan sovittujen vakuutusehtojen mukaisen vakuutuskorvauksen täysimääräisenä.

8. Korkein oikeus toteaa edellä esitetyn johdosta, että vahinkovakuutuksessa vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden omistaja voi korvausta vaatiessaan vedota samoihin sopimusoikeudellisin seikkoihin kuin sopimuksen tehnyt vakuutuksenottaja mutta on yhtälailla sidottu vakuutussopimuksen ehtoihin. Siitä, ettei vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti koidu vilpittömässä mielessä toimineen omistajan vahingoksi, ei seuraa, että omistajan oikeus vakuutuskorvaukseen voisi tällä perusteella laajentua koskemaan omaisuutta, jota vakuutus ei kata. Oy F:n oikeus vakuutuskorvaukseen määräytyy siten sen mukaan, mitä D Oy:n ja P Vakuutus Oy:n kesken on sovittu vakuutuksen piiriin kuuluneista ajoneuvoista.

Vakuutuksen piirin kuuluvat ajoneuvot

9. D Oy:n ja P Vakuutus Oy:n välisessä autoliikekaskovakuutuksessa on vakuutuksen kohde ja sen voimassaolo määritelty edellä kohdassa 2 selostetulla tavalla. Vakuutus on siten ollut voimassa, jos autoja on säilytetty ilmoitetussa vakuutuspaikassa. Korkein oikeus toteaa, että vakuutuskirjassa, jossa on mainittava vakuutuksen keskeiset ehdot, on ollut luettelo D Oy:n varastoista, joissa vakuutus oli voimassa. Luettelossa ei ole mainittu D Oy:n Turun sataman vapaavarastoa, kuten ei mitään muutakaan satama-aluetta tai maahantuontiin välittömästi liittyvää varastoaluetta.

10. Käräjäoikeudessa vastaanotetun todistelun mukaan D Oy:n lukuun tapahtunut autojen varastoiminen Turun satamassa on alkanut vuonna 2004. Asiassa ei ole enää väitetty, että D Oy olisi ilmoittanut tästä vakuutussopimuksen tekemisen jälkeen tapahtuneesta varastointijärjestelyn muuttumisesta P Vakuutus Oy:lle tai että vakuutusyhtiö olisi muutoin hyväksynyt uudenlaisen autojen säilytyspaikan tai sen olisi pitänyt siitä edes tietää.

11. Korkein oikeus toteaa, että vakuutuksen kohde sovitaan vakuutussopimuksen ehdoissa ja että vahinkovakuutuksen piiriin kuuluva omaisuus määritetään usein juuri sen sijainnin perusteella. Omaisuuden sijainti ja säilytysolosuhteet vaikuttavat tyypillisesti vahingon todennäköisyyteen ja siihen, mitkä vahinkoa aiheuttavat tekijät ovat vakuutusriskin kannalta merkityksellisiä. Vakuutusmaksun suuruuteen ja muihin vakuutuksen ehtoihin on vaikutusta sillä seikalla, mitä omaisuutta vakuutus koskee ja miltä vahinkoriskeiltä vakuutus antaa suojaa.

12. P Vakuutus Oy:n myöntämän autoliikekaskovakuutuksen ehtojen mukaan vakuutus on koskenut vain ilmoitetuissa vakuutuspaikoissa säilytettäviä autoja ja se on ollut muualla voimassa vain niiden kunnostamisen ja esittelyn vaatiman ajan. Vakuutuspaikat on yksiselitteisesti luetteloitu vakuutuskirjassa. Näiden osalta P Vakuutus Oy on voinut arvioida vahinkoriskin sekä mitoittaa sen perusteella vakuutusmaksun ja muut vakuutusehdot. Vahinkoriskin kannalta on eri asia, säilytetäänkö autoja jälleenmyyjän hallinnassa olevissa erillisissä varastoissa vai muissa paikoissa, kuten satama-alueella. Varastointi satama-alueella voi tuottaa myös aivan toisenlaisia vahingon aiheutumisen riskejä, joista nyt kysymyksessä oleva meriveden nouseminen on eräs esimerkki.

13. Vakuutussopimuslain 26 §:ään ja vakuutussopimuksen ehtoon perustuva vakuutuksenottajan velvollisuus ilmoittaa vaaran lisääntymisestä koskee lähinnä tilanteita, joissa vahinkotapahtuma on jonkin vakuutussopimuksen tekemisen jälkeen sattuneen ja ennakoimattoman muutoksen johdosta tullut olennaisesti aikaisempaa todennäköisemmäksi. Vakuutustapahtumalla tarkoitetaan vahinkovakuutuksessa sitä, että vakuutettu omaisuus vahingoittuu vakuutussopimuksessa tarkoitetulla tavalla. Täyttämällä jälkikäteisen, tyypillisesti kerran vuodessa tehtävän ilmoitusvelvollisuutensa vakuutuksenottaja voi varmistaa sen, että hänen oikeutensa vakuutuskorvaukseen säilyy ennallaan. Ilmoitusvelvollisuuden täyttämisellä tai täyttämättä jättämisellä ei ole vaikutusta siihen, mikä omaisuus kuuluu vakuutuksen piiriin.

14. Näillä perustella Korkein oikeus katsoo, että vakuutussopimuksen ehdot ja siihen liittyvä vakuutuskirjan luettelo D Oy:n varastoista ovat yksiselitteisesti rajanneet vakuutuksen kohteeksi ilmoitetussa vakuutuspaikassa säilytettävät autot. Varastointitavan muuttamista niin, että maahantuotuja autoja on ryhdytty säilyttämään Turun sataman vapaavarastossa, ei voida arvioida vain vakuutussopimuslain 26 §:ssä tarkoitettuna vaaran lisääntymisenä. Jotta vakuutus olisi laajentunut koskemaan myös Turun satama-alueella säilytettäviä autoja, se olisi edellyttänyt vakuutuksenantajan hyväksymää vakuutussopimuksen muutosta.

Johtopäätös

15. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että koska vahingoittuneet autot ovat vahingon sattuessa olleet säilytettävinä Turun satama-alueella eivätkä vakuutussopimuksen mukaisessa vakuutuspaikassa, ne eivät myöskään ole tulleet P Vakuutus Oy:n autoliikekaskovakuutuksen piiriin. Tästä syystä myöskään Oy F:llä ei ole autojen omistajana ollut oikeutta saada vakuutuksen nojalla korvausta vahingosta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan.

Kanne hylätään ja P Vakuutus Oy vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta Oy F:lle.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Juha Häyhä (eri mieltä), Hannu Rajalahti, Marjut Jokela ja Ari Kantor. Esittelijä Kristiina Harenko.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Häyhä:

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Oy F oli tuonut maahan yhteensä 27 henkilöautoa, jotka se oli myynyt omistuksenpidätysehdoin D Oy:lle. Kaupan kohteena olevia autoja koskeva vaaranvastuu oli Oy F:n ja D Oy:n välisen sopimuksen mukaan siirtynyt D Oy:lle, jonka vuokraamalla alueella autoja säilytettiin Turun sataman vapaavarastossa. Autot olivat vahingoittuneet 8. – 9.1.2005 Turussa satama-alueella viemäriveden tulviessa säilytyspaikalle meriveden noustua.

D Oy:llä oli vahingon sattuessa ollut voimassa sen ja P Vakuutus Oy:n välillä solmittu autoliikekaskovakuutus. Asiassa ei Korkeimmassa oikeudessa ole enää kysymys mainitun vakuutussopimuksen ehtojen tulkinnasta. Riidatonta on, etteivät vakuutuksen kohteena olleet autot sijainneet vakuutuskirjan mukaisessa vakuutuspaikassa.

Käräjäoikeus on hylännyt D Oy:n vakuutuskorvausta koskevan kanteen, kun D Oy oli laiminlyönyt vakuutussopimuslain 26 §:n edellyttämällä tavalla ilmoittaa vakuutuksenantajalle vakuutuksen ottamisen jälkeen tapahtuneesta olennaisesti vahingonvaaraa lisäävästä muutoksesta. Käräjäoikeuden ratkaisu on D Oy:n osalta lainvoimainen.

Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, onko Oy F:llä autojen omistajana oikeus saada vakuutuskorvausta autojen vaurioitumisesta johtuneesta vahingosta kyseisen autoliikekaskovakuutuksen perusteella.

Oy F:n asema ja vakuutuksen voimassaolo

Koska Oy F ei ole mainitun autoliikekaskovakuutussopimuksen osapuoli, sen oikeus vakuutuskorvaukseen voi perustua vakuutussopimuslain 62 §:ään, jonka mukaan omaisuutta koskeva vakuutus on voimassa muun ohella omistajan hyväksi. Tältä osin totean, että Oy F ei kuitenkaan voi mainitun lainkohdan nojalla saada vakuutuskorvausta enemmälti kuin vakuutusehtojen mukaisesti.

D Oy:n ja P Vakuutus Oy:n välillä solmittua autoliikekaskovakuutusta koskevassa vakuutuskirjassa on erikseen lueteltu D Oy:n varastot, joissa vakuutus oli voimassa. Turun satamaa ei ole tuossa luettelossa mainittu eikä asiassa ole esitetty, että osapuolet olisivat muutoinkaan sopineet vakuutuksen olevan siellä voimassa. Koska vahingoittuneet autot eivät olleet vakuutuskirjassa yksilöidyssä paikassa, vakuutus ei ollut suhteessa D Oy:öön Turun satamassa tapahtuneen vahingon osalta voimassa, kuten käräjäoikeus on todennut.

Alempien oikeusasteiden tuomiot

Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että P Vakuutus Oy on velvollinen suorittamaan vakuutuskorvausta Oy F:lle mainitusta autoliikekaskovakuutuksesta vakuutussopimuslain 65 §:n nojalla. Autojen varastointi Turun satamassa oli sellainen vakuutuksen myöntämisen jälkeen tapahtunut vahingonvaaraa lisäävä muutos, josta D Oy:n olisi vakuutusehtojen ja vakuutussopimuslain 26 §:n vuoksi pitänyt ilmoittaa P Vakuutus Oy:lle. Kun Oy F ei ole ennen vakuutustapahtumaa tiennyt tai sen olisi pitänyt tietää D Oy:n laiminlyönnistä ilmoittaa muutoksesta, Oy F:llä on alempien oikeusasteiden ratkaisujen mukaan autojen omistajana oikeus saada vakuutuskorvaus P Vakuutus Oy:n ja D Oy:n välillä solmitusta vakuutuksesta.

Kysymyksen arviointi

Vakuutusmaksun suuruus ja vakuutusehtojen sisältö määräytyvät tyypillisesti sen mukaan, mitä riskiä vakuutus koskee. Vakuutuksen kohdetta koskevissa olosuhteissa vakuutussopimuksen tekemisen jälkeen tapahtuneet odottamattomat muutokset horjuttavat vakuutusta koskevien riskilaskelmien pitävyyttä. Vahinkovakuutuksen vakuutusehdoissa voidaan tämän vuoksi vakuutussopimuslain 26 §:n 1 momentissa tarkemmin säädetyin edellytyksin määrätä, että vakuutuksenottajan tulee ilmoittaa vakuutuksenantajalle vakuutussopimusta päätettäessä tai vakuutuskirjaan merkityssä asiantilassa vakuutuskauden aikana tapahtuneesta olennaisesti vahingonvaaraa lisäävästä muutoksesta, jota vakuutuksenantajan ei voida katsoa ottaneen lukuun sopimusta päätettäessä. Velvoite ei koske vakuutussopimuksen ulkopuolista vakuutettua. Kyseessä olevassa autoliikekaskovakuutuksessa on ollut sanotunlainen vaaran lisääntymistä koskeva määräys.

Vakuutussopimuslain 65 §:n mukaan vakuutuksenantajan oikeus vedota vaaran lisääntymistä koskeviin säännöksiin on kuitenkin rajoitettu vakuutussopimuksen ulkopuolista vakuutettua kohtaan. Säännöksen mukaan vakuutuksenantaja voi vahinkovakuutuksessa korvauksen alentamiseksi tai epäämiseksi vedota vaaran lisääntymistä koskevien velvoitteiden laiminlyöntiin vain, jos asianomainen vakuutettu ennen vakuutustapahtumaa tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää vakuutuksenottajan menettelystä.

Vakuutussopimuksen ulkopuolinen vakuutettu voi vakuutussopimuslain 65 §:n nojalla tulla oikeutetuksi vakuutuskorvaukseen tilanteessa, jossa vakuutussopimuksen osapuolena olevalla vakuutuksenottajalla ei tällaista oikeutta olisi. Säännös edustaa näin ollen poikkeusta sopimusoikeuden periaatteesta, jonka mukaan sopimus synnyttää oikeuksia ja velvoitteita vain sen osapuolille. Säännöksessä on kuitenkin kysymys vain siinä mainittujen vakuutussopimuksen ulkopuolisten oikeudesta vakuutuskorvaukseen eikä se oikeuta kolmansia osapuolia määräämään vakuutussopimuksesta sopimuksen osapuolten tavoin. Tämän vuoksi vakuutussopimuslain 65 §:n soveltamisessa ei tule laajentaa säännöksen käyttöalaa tilanteisiin, joissa vakuutettu saisi mainitun lainkohdan nojalla oikeuden, jollaista ei ole sovittu vakuutussopimuksessa.

Autoliikekaskovakuutusta koskevassa vakuutuskirjassa oleva luettelo varastoista, joissa vakuutus on ollut voimassa, on yksiselitteinen ja tyhjentävä. Näiltä osin P Vakuutus Oy on voinut arvioida vahinkoriskin sekä mitoittaa vakuutusmaksun ja vakuutusehdot riskin mukaisesti. Turun satamaa ei ole mainittu vakuutuskirjan luettelossa eikä P Vakuutus Oy:llä ole ollut mahdollisuutta arvioida vahinkoriskiä tältä osin. Kysymyksessä oleva vahinko on aiheutunut meriveden nousun johdosta tukkeutuneista viemärikaivoista, mitä voidaan pitää nimenomaan satamassa sijaitsevalle varastolle luonteenomaisena vahinkoriskinä.

Kuten käräjäoikeus on asiaa arvioinut, meren vieressä olevaa Turun satamaa voidaan pitää vahinkoriskin kannalta varsin erityyppisenä varastointialueena kuin mitä vakuutuskirjassa luetellut tyypilliset autoliikkeiden varastointipaikat ovat. Tämän vuoksi ei ole uskottavaa, että P Vakuutus Oy:n ja D Oy:n välinen autoliikekaskovakuutus olisi ollut voimassa myös Turun satamassa pelkästään D Oy:n vakuutussopimuslain 26 §:n 1 momentin tiedonantovelvollisuuden täyttävän yksipuolisen ilmoituksen perusteella, kuten Oy F on asiassa väittänyt. Tämän vuoksi katson, että kyseessä on autoliikekaskovakuutuksessa yksilöityihin riskeihin nähden laadultaan aivan toisenlainen riski eikä kysymys siten ole sellaisesta olosuhteiden muutoksesta, jota vakuutussopimuslain 26 §:ssä on tarkoitettu.

Mainituilla perusteilla päädyn asiassa samaan lopputulokseen kuin enemmistö.

Sopimusriidat